Olisiko myös aika kysyä miksi käymme Musavisan viettohon ylipäätään? Eikö valistus ja oppiminen ole uuden musiikin löytämisen lisäksi se kantava voima? Ei helevetti kyse voi olla siitä, että taputellaan kavereita henkisesti selkään kun ne tunnistaa omasta levyhyllystään löytyvän teoksen, hä!
Ja mitä musan "tunnistamiseen" tulee, eihän se ole itse tarkoitus lainkaan. Ilmiselvän tunnistaminen on rutiininomaista eikä tuota samanlaista mielihyvää ja dementian ehkäisytehoa (mitä kenties ikääntyvän musavisaväenosan kannattaisi röökinpoltoltaan pohtia...) kuin muistelu-arvailu-luova tanssi. Menestyksen mittapuu on visassa muutenkin niin suhteellinen; ketä itsekriittistä musavisailijaa lämmittää kun "voittaa" tietäessään vastauksen parhaan kaverin/kolleegan kysymyksiin?
Mitä tulee kitinään ja marmatukseen; pyrkimys oli ja on pikemminkin herätellä ja tiltata yleisesti ja tasapuolisesti. Tämä on (edelleen) allekirjoittaneen henkilökohtainen missio, johon muut mäntylät eivät suvaitsevaisuudessaan ja hyväsydämisyydessään alennu. Eikä tarvikkaan niin kauan kuin juovat reilun kaupan kahavia!
Joka tapauksessa renesanssin armoitettuna kannattajana saavun (ja tulen saapumaan muahahahahahaha) kerta toisensa jälkeen tähän pyhään kokoontumiseen, joka Musavisana tunnetaan; idealistinen, ikuisesti optimistinen sydän täynnä toivoa siitä, että saamme kuunneltavaksemme laajan spektrin maanpäällistä musiikkia.
-Anu-
JK (post-vyörytys): Kiitos kaikille asiaa pohtineille ja -ville visalaisille :) Näköjään drphilamatööripsykologi pikaruoka-analyysini karahti karille ja hyvä niin.
