Olisiko myös aika kysyä miksi käymme Musavisan viettohon ylipäätään? Eikö valistus ja oppiminen ole uuden musiikin löytämisen lisäksi se kantava voima? Ei helevetti kyse voi olla siitä, että taputellaan kavereita henkisesti selkään kun ne tunnistaa omasta levyhyllystään löytyvän teoksen, hä!
Ja mitä musan "tunnistamiseen" tulee, eihän se ole itse tarkoitus lainkaan. Ilmiselvän tunnistaminen on rutiininomaista eikä tuota samanlaista mielihyvää ja dementian ehkäisytehoa (mitä kenties ikääntyvän musavisaväenosan kannattaisi röökinpoltoltaan pohtia...) kuin muistelu-arvailu-luova tanssi. Menestyksen mittapuu on visassa muutenkin niin suhteellinen; ketä itsekriittistä musavisailijaa lämmittää kun "voittaa" tietäessään vastauksen parhaan kaverin/kolleegan kysymyksiin?
Mitä tulee kitinään ja marmatukseen; pyrkimys oli ja on pikemminkin herätellä ja tiltata yleisesti ja tasapuolisesti. Tämä on (edelleen) allekirjoittaneen henkilökohtainen missio, johon muut mäntylät eivät suvaitsevaisuudessaan ja hyväsydämisyydessään alennu. Eikä tarvikkaan niin kauan kuin juovat reilun kaupan kahavia!
Joka tapauksessa renesanssin armoitettuna kannattajana saavun (ja tulen saapumaan muahahahahahaha) kerta toisensa jälkeen tähän pyhään kokoontumiseen, joka Musavisana tunnetaan; idealistinen, ikuisesti optimistinen sydän täynnä toivoa siitä, että saamme kuunneltavaksemme laajan spektrin maanpäällistä musiikkia.
-Anu-
JK (post-vyörytys): Kiitos kaikille asiaa pohtineille ja -ville visalaisille :) Näköjään drphilamatööripsykologi pikaruoka-analyysini karahti karille ja hyvä niin.
14 kommenttia:
Niih, en nyt ole aivan varma, onko tämä pelkkää puhdasta provoa vai hyökkäys 'establismenttia' vastaan. Veikkaan molempia painon ollessa vahvasti ensimmäisen kohdalla.
Yleisesti olen sitä mieltä, että kaikkinainen verkossa tapahtuva väittely on verrattavissa paralympialaisiin, eli vaikka kuinka voittaisit, niin olet kuitenkin rampa. Näin niinkuin tahdittomasti ilmaistuna.
Huvittuneena näitä yhden naisen missioksi pyhää establismenttia vastaan käsittämiäni vuodatuksia luen, toisinaan ihmetellen ajatusten takana olevia ja niitä ohjaavia motiiveja, koskaan kuitenkaan tuomitsematta. Kaikillahan on demokratiassa oikeus mielipiteeseen ja sananvapauteen, kunhan niitä ei pura väkivaltaisena ja kanssaihmisiä ja/tai heidän omaisuuttaan vahingoittaen.
Kokonaista kaksi musavisakautta nähneenä visailijana en yleisesti ottaen voi sanoa kokeneeni ahaa-elämyksiä tyyliin "Jumpe, täähän löytyy mun levyhyllystä" muuten kuin keskimäärin kerran pari per visa, eivätkä nämäkään ole johtaneet mihinkään suurempiin purkauksiin niin henkisesti kuin fyysisestikään. Täten julkistankin musiikkiprofiilini avoimesti täällä. Tosin se on muutenkin avoin ja julkinen. Lisäksi voisin mainita tuosta sosiaalisen verkkomedian kirkkaasta helmestä, että sieltäpä löytyy monen muunkin visailijan musiikkiprofiileja. Samaan hengenvetoon sanon myös musavisan(kin) laajentaneen ja avartaneen musiikkimakuani, -tietämystäni ja avoimuutta eri musiikkityylejä l. genrejä kohtaan.
Huh huh... aika paksua stuffia. Mullakin on öpaut 6-800 albumia (cd,lp, c-kassu formaatissa)niin onhan siellä ihan hyvä kattaus muutakin kuin "valkoperse-rockkia". Itse muistan kun keväällä tuomaroin ja pistin tummaa soulia ja tuoreempaa "tyttöjen" musaa niin aikans harva tiesi ne. Muistaakseni joku Jasmiineista vielä lähti kesken kisan veks mumisten jotain epämääräistä ja vittumaisesti minua
mulkoillen ja taustalla soi Blonde Redhead.
En mä kyllä nyt tajua mistä kenkä puristaa kun noin pitää suivaantua. Ja mitä meidänkin joukkueen paikallisuus-asteeseen tulee niin eihän joukkuessamme ole kuin yksi natiivi. Että siintä vaan rekrytoimaan etelästä vahvistusta.
Visan henkeen kuuluu että voi hävitä. Se on sitten eri juttu miten häviön kokee. Joskus siinnä vaaditaan hieman psykologista älykkyyttä.
Kyllä, harrastakaamme itsekritiikkiä. Ex-Ässäläisenä haluan tuoda esiin pari pointtia. Ässät pelasivat pari kautta jokunen vuosi sitten, ennenkuin liityin Poikakuoroon. Jasmiini-Anun purkauksesta on tunnistettavissa hyvin paljon samoja piirteitä kuin taannoisesta Ässien kiukuttelusta ja marmatuksesta. Olimme uusi aloitteleva joukkue, jota kiukutti joutua seuraamaan parempien joukkueiden menestystä. Tosin ensimmäisellä kaudellahan pääsimme kausifinaaliin haastamaan Poikakuoro. Toisella kaudella sitten alkoi se kiukuttelu ja kitinä. Marmatuksen aiheena oli useimmiten soitettu musiikki ja milloin mikäkin. Nii-in, toitotimme jopa oppimisen ja valistuksenkin perään. Mutta pikkuhiljaa hellitimme päätä kiristävää vannetta ja poistimme nenään kertyneitä herneitä ja huomasimme, että musavisahan on paljon hauskempaa kun ottaa rennosti, eikä kiristele jokaikisen illan jälkeen.
Musavisan olemisen peruspointti on se, että viihdytään. Itsetarkoitus ei ole menestyminen, saati sitten hikihatussa ja ikenet veressä uuden tiedon opetuksen ja valistuksen imeminen. Tarkoitus ei myöskään ole olla vihollinen muiden joukkueiden kanssa; kavereiden selkääntaputtelu on mielestäni vain positiivinen asia. Käsittääkseni suurin osa musavisassa kävijöistä ovat keskenään kavereita tai tuttuja, tuntemattomatkin tulevat tutuiksi ajan myötä. Kuka musavisassa ikinä haluaisi käydä, jos heti ovesta sisääntullessa paukutetaan valistuskirjalla päähän?
Tämän kauden kaksi ollutta musavisaa ovat mielestäni olleet hyviä, viihdyttäviä ja kyllä, monipuolisia. Jokainen tuomari tekee oman visansa ja tuomarin sana on laki. Innolla odotan Jasmiinien tuomarointivuoroa, millainen on se Jasmiinien peräänkuuluttama valistava ja opetuksellinen ilta?
Vaikka dementoitunut röökinpolttelija-musavisakehäraakki joukkueemme Poikakuoro on joutunut uuden, raikkaan ja piristävän joukkueen vihankohteeksi, toivotamme kaikki silti tervetulleeksi. Marmatuksen kanssa tai ilman. Tämän voinen sanoa koko joukkueen puolesta.
Pidetään silti mielessä, että mieluummin viihdytään mukavassa ilmapiirissä kuin kiihdytään tyhjästä ja lähdetään (anteeksi vain) tyhjänpäiväiselle yhden-naisen-missio-marmatukselle-
jossa-ei-ole-mitään-järkeä-tässä-
kontekstissa.
Lainaampa tähän vielä yhtä lempifilosofeistani, Shun Tzu'ta:
" Hence the saying: If you know the enemy and know yourself, you need not fear the result of a hundred battles. If you know yourself but not the enemy, for every victory gained you will also suffer a defeat. If you know neither the enemy nor yourself, you will succumb in every battle."
"Mahtavaa, nukkuva kuorolainen havahtui!"
Totta on, että pidän nukkumisesta. Viime yönäkin olisin mielelläni nukkunut kuin hemmoteltu, maailmaa parantava prinsessa, mutta sen sijaan näin julmia painajaisia Veikko Ennalan Suomesta.
Musavisassa valta on aina tuomarilla: hän määrittelee visan sisällön, soitettavan musiikin ja esitettävät kysymykset.
Sen olen vuosien varrella huomannut, että jos tuomari kokemattomuuttaan sortuu erikoisuudentavoitteluun - yrittääkseen tehdä muihin visailijoihin vaikutuksen - kukaan ei viihdy, ei kukaan. Itsekin olen siihen sortunut. Pieleen menneen visan tunnistaa siitä, että illan paras joukkue on saalistanut kasaan pisteet 3/45. Sitäkin on nimittäin tapahtunut (olemme usein voittaneet visoja näillä rapapisteillä, vielä useammin hävinneet). Imperialismia en tunnista, sillä olen itse saanut koko elämäni voinut esteettömästi nauttia monipuolisesta ja monikulttuurisesta musiikista. Radiota en kuuntele, iPodia ja läppäriä en omista; siksi en oikein pysy nykymenosta aina kärryilläkään.
"Olisiko myös aika kysyä miksi käymme Musavisan viettohon ylipäätään?"
Olen samaa mieltä. Metsään mennään, kun pyritään miellyttämään varmoilla valinnoilla omia joukkuetovereita. Kilpailevia joukkueita ei kukaan ole tietääkseni koskaan yrittänyt mielistellä tai suosia. Se olisi jo paitsi halveksuttavaa, myös säälittävää. Onneksi selkeää kohdentamista ei tapahdu kuin aloittelevilla joukkueilla. Me konkarijoukkueet olemme visailuvuosien aikana oppineet toistemme heikkoudet ja vahvuudet, siksi kysymysten laatiminen on aina vain haastavampaa. Yleisesti ottaen konkareiden parissa ollaan sitä mieltä, että oman joukkueen "häviäminen" omalla tuomarointivuorolla tuo aina hyvät kiksit. Kaikkein parasta on, kun uudet joukkueet alkavat pärjätä. Pari vuotta sitten Donkey Konga ja Ässät (RIP) aiheuttivat menestyksellään säväreitä, nyt vaikkapa Den Kungliga Familjen. Myös The Jasmin Mäntylät on piristänyt musavisailua, hyvässä ja "hyvässä". Mutta tunnustan: kyllä minä Musavisaan menen nimenomaan viihtymään visailemalla ja seurustelemalla, en niinkään valistuksen ja oppimisen vuoksi. Niitä varten ovat koulut.
"Ja mitä musan "tunnistamiseen" tulee, eihän se ole itse tarkoitus lainkaan."
Ei vai? Kyllähän se "tunnistaminen" ja tietäminen tuovat aina riemua, mutta kaikkein mahtavinta on juuri pitkän ja luovan pähkäilyn tuloksena saavutettu oikea vastaus. Tästäkin on jo vuosia puhuttu; se on wanha, wanha topiikki. Musavisan parasta "huumetta" on, kun pärjää "pahimman vastustajan" tuomaroimassa visassa - kuten juuri viime tiistaina kävi, kun Poikakuoro voitti kaikki kolme kierrosta. Sitä paitsi: ainakaan minun levyhyllystäni ei löydy ainoatakaan Tomtomin illan aikana soittamaa levyä. Voin hyvin kuvitella, kuinka aloittelijoille tulee aavistuksia jonkinlaisen korruptoituneen musavisa-mafian tai sopupeli-liigan olemassaolosta. Voin vain vakuuttaa: ei sellaista ole olemassakaan.
"Mitä tulee kitinään ja marmatukseen; pyrkimys oli ja on pikemminkin herätellä ja tiltata yleisesti ja tasapuolisesti."
Purnaus on tulkittava häviäjän jälkiterapiana. Poikakuoro on erikoistunut itkemiseen. Eli ymmärrän oikein hyvin kitinän ja marmatuksen. Muutenkin me poikakuorolaiset olemme vahvasti tunneihmisiä, etenkin kunniajäsenemme Tommi, jonka vuolaat kyyneleet kostuttavat edelleen meidän kaikkien poikakuorolaisten siloisia ja pyöreitä poskia. Kun olimme halinalleja, itkimme ja halailimme tuon tuosta.
"Joka tapauksessa renesanssin armoitettuna kannattajana saavun (ja tulen saapumaan muahahahahahaha) kerta toisensa jälkeen tähän pyhään kokoontumiseen, joka Musavisana tunnetaan; idealistinen, ikuisesti optimistinen sydän täynnä toivoa siitä, että saamme kuunneltavaksemme laajan spektrin maanpäällistä musiikkia."
Renessanssi neljällä s-kirjaimella, kiitos. Ennen kuin kuitenkin julistat viimeisen tuomiosi, kannattaa tarkastella musavisamusiikkia kaikilta kauden kymmeneltä tuomarointivuorolta - ja myös sen historiaan perehtymällä (kysy meiltä senioreilta!). Kun tuomarit vaihtuvat, vaihtuvat myös musiikit.
Kiitos muuten Tomtomille monipuolisesta, haastavasta, reilusta ja mielenkiintoisesta visasta! Odotamme innolla myös dajasminmäntylöiden valistushenkistä tuomarointivuoroa 14. marraskuuta! Keskustelu jatkukoon. Kaikkea hyvää kaikille musavisailijoille!
Omasta puolestani,
Mackan
PS. pari wanhaa poikakuoro-itkua:
http://poikakuoro.blogspot.com/2005/10/halinallen-kantap.html
http://poikakuoro.blogspot.com/2006/03/hups.html
http://poikakuoro.blogspot.com/2007/04/elitismin-lsnoloako.html
"Imperialismia en tunnista, sillä olen itse saanut koko elämäni voinut esteettömästi nauttia monipuolisesta ja monikulttuurisesta musiikista."
Katoppa vaikka Finnkinon listaa Suomeen tuotavista elokuvista, TOP-40 albumien myyntilistoja, kirjastojen ja levykauppojen hyllyjä, aika totaalisesta amerikkalaisen kulttuurin ylivallasta voidaan puhua. Tosin seassa on myös amerikkalaisten halpoja suomalaisia kopioita.
Toki aktiivinen ihminen voi meidän aikanamme hankkia esimerkiksi internetin ja kirjaston kautta käsiinsä vaikka mitä, mutta harvalta tällaista aktiivisuutta ja rohkeutta todella löytyy, sekä on ihmiset ehdollistettu rakastamaan ainoastaan amerikkalaistyylistä sävelten kieltä.
(Varmastikaan ei amerikkalainen musiikki ole sen huonompaa kuin muidenkaan kansojen ja aktiivinen ihminen löytää senkin seasta ne suklaarusinat! Esim. Hiski Salomaa ja The Temptations!)
Omasta mielestäni myös Musavisa on murheellisen anglo-amerikkalaiskeskeinen, mutta niin on kulttuurimmekin. Tuskin voidaan Musavisalta asettumita yhteiskuntamme perustuksia mullistavaksi voimaksi. Ja luulenpa että monelle nykyajan nuorelle Musavisa jo esitellessään amerikkalaisen kulttuurin eri genrejä ja aikakausia esitellessään on häkellyttävän monipuoleinen ja toivottavasti vielä uskaliaampiin tutkimusretkiin rohkaiseva!
Tulipa sekava juttu! Oltiin eilen keikalla!
Emmä tiedä onks se nyt ihan noin.
Pläjäytin tuonne poikakuoron blogiin tommosen uusimman Teosto:n mukana tulleen listan (top kybä white trash) josta kyllä aika hyvin selviää mikä suomessa eniten puree kansan syviin riveihin.
Pitää varmaan kehitellä joku etnomusavisa. Mut jos nyt mäkin noita intialaismusa kokoelmaani alkaisin soittamaan niin eihän kukaan tietäis mitään, kaikki veikkais Ravi Shankaria kuitenkin. Ja taas haukuttais elitistiksi.
Ei muuta ku Tsugu Way, lähen suihkuun.
Joo! Olen miekin yrittänyt nuita muiden maanosien artisteja välillä kysellä, mutta eipä niihin kukaan osaa koskaan vastata. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon maailma jossa elämme.
”Totaalisesta amerikkalaisen kulttuurin ylivallasta voidaan puhua.”
Höpsispöpsis! Amerikkalaisen kulttuurin totaalisesta ylivallasta jauhaminen kuulostaa pelokkaan kukkahattutädin höpötykseltä tai salaliittoihin ja poliittisiin kummitustarinoihin uskovan ”tiedostavan” fuksin maailmanparannussaarnalta. Suomessa ollaan perinteisesti aina oltu hirveän huolissaan kansalaisten oletetusta kyvyttömyydestä vastaanottaa ”oikeaa” kulttuuria. Kulttuurinen maailma, jossa me suomalaiset etuoikeutetusti saamme elää, on kaikkea muuta kuin ulkoisen pakon sanelemaa. Vaihtoehtoja on tarjolla enemmän kuin koskaan, eikä paluuta monoliittiseen agraarisuuteen ole. Eräs merkittävä ja ennen kaikkea vapauttava tekijä tässä yhtälössä on ollut juuri populaarikulttuuri, joka edelleen kohtaa hyvin usein perusteetonta ja mustavalkoista ajattelua. Eikä se pahamaineinen populaarikulttuuri ole mitään totaalista amerikkaa, vaan samalla tavalla kuin muutkin kulttuuriset mekanismit, se rakentuu ja kertautuu eri ajassa, paikassa ja kielessä aina erilaisena. Sitä paitsi: mitä on amerikkalainen kulttuuri? Puhummeko me nyt demoni-bushin ulkopolitiikasta, Jim Jarmuschin Permanent Vacation-elokuvasta, Sun Beltin konurbaatioista, zydecosta, orjuudesta, jazzista, McDonaldsista vai preeriaintiaaneista? Amerikkalainen kulttuuri tarkoittaa niin montaa asiaa, kieliäkin siellä puhutaan yli kolmeasataa. Varsinainen sekamelska!
Finnkinon tarjontaan en itsekään ole tyytyväinen, mutta luojan kiitos saan halutessani helposti nähtäväkseni juuri ne elokuvat joita haluan katsoa. Ei tarvitse kuin soittaa kuin kaverille, niin kohta saan ihmeteltäväkseni intialaista bollywoodia, itävaltalaissyntyisen ex-bodarin eeppisen miekkasankarirainan tai romanialaista mustalaisdraamaa. Samalla voidaan kokkailla melanzanea ja hörppäillä vodkaa. Loppuillasta tanssitaan Pussy walkia.
”ihmiset ehdollistettu rakastamaan ainoastaan amerikkalaistyylistä sävelten kieltä.”
”Ainoastaan”? Ei ainakaan Suomessa, jossa on musiikin kuluttamisen suhteen korkea kotimaisuusaste. Mitä tulee suomalaiseen populaarimusiikkiin, alun perin sen vaikutteet ovat tulleet neljästä suunnasta: kupletit ja valssit tulivat Ruotsista, saksalaiset lahjoittivat meille marssit ja schlaagerit, Venäjältä tuli puolestaan hemmetinmoisella vaikutuksella romanssit ja mollisävelmät. Amerikasta suomalaiset saivat Saksan kautta jatsit ja lattarit. Nythän tilanne on tietenkin toinen, mutta ei huolta, tuossa on niin vankka pohja, ettei se hevillä (!) muutu!
Sitten vielä tämä karaoke-kulttuuri; eilen saimme hienon esimerkin tästäkin auditiivisesta kansallismaisemasta. Jouduimme soittamaan poliisit paikalle.
”Olen miekin yrittänyt nuita muiden maanosien artisteja välillä kysellä, mutta eipä niihin kukaan osaa koskaan vastata.”
Sama täällä, monestikin olen kysellyt, ja on moni muukin - ja hyvä niin, kunhan ei mene itsetarkoitukselliseksi ja mahdottomaksi! Ja onhan siellä ollut linnunlaulua, norjalaista taustamuzakkia kirkonpolttopuuhiin, ja jopa hiljaisuutta (Cage).
"esitän nyt kysymyksen siitä miten on musavisan musa määritelty? Ja miten imperialistiset tahot hallitsevat ja huomattavasti rajoittavat suomalaistenkin musiikkimakua? Harrastakaamme itsekritiikkiä!"
Täällähän ihan iloksensa melkein näkee tätä pyydettyä itsekritiikkiä.
Vaan tietenkin jos itsekritiikkiin ei pysty, niin voihan puutettaan kompensoida kritisoimalla kysymyksen asettajaa.
terve!
harmi, että alkuperäiskommentin pilkettä silmäkulmassa ei moni ole huomannut. mutta hyvä että keskustelua ja itsetutkiskelua on syntynyt. se on ihan höpö joka leikistä suuttuu. kaivetaan ne herneet nenästä ja visaillaan ja pidetään hauskaa!
*jenny
"Se on ihan höpö joka leikistä suuttuu. kaivetaan ne herneet nenästä ja visaillaan ja pidetään hauskaa!"
Yes! Hyvä meininki, tästä jatketaan eli onnea ja zeniä jazzminpine-ryhmälle!
Lähetä kommentti