Tänään jasmiineja kokoontui Helsingissä Vaasankadulle tekemään paluuta musavisailun kutkuttavaan maailmaan. Kustaa Vaasan musavisan alku oli äärimmäisen lupaava, sillä teemana oli ei-englanninkielinen musiikki. Huraa! Touche! Jne!
Neljän vuoden tauon aiheuttama ruosteisuus sekä epäuskon aikaansaama vastausten yliviivaus ja empimisarpominen veivät tiimiltä muutamia arvokkaita pisteitä. Oikeilla linjoilla kun olivat juurikin nämä aatokset: afrikaans! ei koskaan sunnuntaisin! youssou n'dour on jonki verran jo ikääntynyt!. Silti todettakoon että, indeed, The Jasmin Mäntylät teki entreen Kustaa Vaasan musavisaan varsin menestyksekkäästi suoraan illan kuudennelle sijalle! Varsinaiseen kisakauteen ja sen formulapohjaiseen pisteytykseen emme enää ehtinenne kovin korkealle mukaan geimeihin, mutta it's good to be back in the muzak spotting biz!
Jasminien riveihin saatiin saagamme jatko-osaan mukaan tuoreita tulokkaita, joista toinen, Johanna, kertoi käyneensä Pohjankartanon yläastetta samaan aikaan nimikkoidolimme kanssa. Mikä käänne! Yhtäkkiä nimemme sai uuden kaiun, kyseessä kun oli vieläpä musiikkilukion pedagoginen esipisnes. "Kaikki nää vuodet on tähdänny tähän", totesi toinen uusi Jasmin, Sari tästä kosmisesta konneksönistä sen ilmikäydessä.
Naapuripöytään sijoittuneen, paikallisen kisaväen edustajan kanssa luontevasti sujunut minglailu toi esille yhteisiä alan tekijöitä sekä insider-faktaa KV:n kisoista, joissa aiemman areenamme tapaan on jälleen ammattilaisia asialla, tällä kertaa levykauppalaisia! Taas treenataan työajalla, toteaa virkanainen. Krhm.
Das abend im kurz:

- Illan blackout: Jovanotti (l'ombelico=napa! kiitos musavisahoustille vihjeestä joka meni meiltä ohi, däng!)
- Illan häpeäpilkku: Fela Kuti (going unrecognised!)
- Illan parturointi: Juanes (tunnistamaton lyhyessä letissä kuvakulmasta, jossa ruudolfmainen kulmakarvoitus näyttää antimuhkealta vai onko kaveri käyny nyppäyttelemässä?)
- Illan yllätyspojo vastauksesta: Norjalaista (..."kirkonpolttajamusaa", anonyymin tiimiläisen tuomiohuomio, jota seurasi lupaus perehtyä läntisemmän naapurimme musiikkiperinteeseen)
- Illan paras ei-musaliitännäinen läpänderi: Mr. Ajokortti (suomalaisturistin oletusnimi jenkkimotellien kirjoissa)
- Illan kanssakisailijasitaatti: "Jos te asutte Helsingissä ja käytte suihkussa, mä tulen sieltä teidän iholle." (Helsingin energian sähköteknikko, joka muisteli myös pre-louhimiesläiseen Vuosaareen sijoittuneen Hirttämättömät-elokuvan iskukohtausta)
1 kommentti:
Kiitos päivityksestä, tätä musavisan riemua oli ilo lukea :D Tekisi oikein mieli vetää tähän jokin alivaltiosihteerimäinen palindromi (note: "oli ilo") mutta nyt ei just irtoa. Jatkakaa!
Lähetä kommentti